9/28/2013

.sixteen kilograms happier.

Tää teksti on aika henkilökohtanen mulle ja tien et tuun jännittään tän julkasemista tosi paljon. Mun on kuitenkin pakko kirjottaa tää kaikki ylös, että voin palata tän pariin joskus, kun siltä tuntuu ja ties vaikka jollekulle ois tästä tekstistä apuakin.
Idea tähän tekstiin lähti siitä, ku sain kommentin: "sulla on upee kroppa!"
nude6
Oon aina ollu tosi itsekriittinen ja perfektionisti luonteeltani, eniten tää on heijastunu mun koulutyöhön ja lujittanut mun kunnianhimosta asennettani, mutta totta kai se on vaikuttanut myös siihen kuinka ite nään itteni - niin sisäsesti kuin ulkosestikin. Nyt puhutaan kuitenkin vaan mun ulkokuoresta, josta oon aina kriiseilly enemmän. Tuntuu, että oon alusta asti hyväksyny tän mun misfit luonteeni aika helposti.

Ensimmäinen muisto siitä, että olisin ikinä ajatellut mitään vartalostani on kuusvuotiaalta Vilmalta, joka kiipeili kotipihan pihlajassa. "Mun reidet näyttää kyllä tosi lihavilta näissä shortseissa - en enää ikinä käytä näitä." Aika surullista mun mielestä, että kuusvuotias lapsi ajattelee tollasta kesken leikkien, mutta totuus on, että tää maailma on menossa yhä enemmän ja enemmän tohon suuntaan. Kuusvuotias ei kuitenkaan onneks ymmärrä mitään suhdetta syömisen ja vartalon muodon välillä ja niin toikin ajatus unohtu aika nopeesti.
hirsi
Ala-asteella oon aina ollu se isoin tytöistä ja se aiheutti jos jonkun näköstä kriisiä elämään, olin mielestäni kuitenkin ihan perusnätti joten ajattelin, että ei se haittaa jos oon vähän isompi. (Välihuomiona olin kyllä ihan normaalipainonen, mutta mulla nyt vaan sattu oleen sitä reittä ja tissiä jo vähä nuoremmalla iällä.) Kaikki paheni yläasteelle mentäessä, kun terveydenhoitaja kommentoi äkillistä painonnousua, joka oli tosin suurimmaks osaks lihasta ja samaan aikaan akne alko kukkimaan oikein kunnolla. Näillä eväillä oli pikku-Vilman itsetunto tuhottu aika helposti. Muistan sillon kuitenkin ajatelleeni "ihan sama jos mä oon lihava, mä oon kuitenkin älykäs ja mun luonne on ihan okei, kyl se riittää elämässä". Toi ajatus jäi kuitenkin aika kauas unholaan, kun mä kävin viikko ennen kaheksannen luokan alkua vaa'alla ja näin isomman luvun kuin koskaan. Katoin ulkomaan matkan kuvia ja huomasin kuinka mun vatsani pömpötti, vaikka se oli ennen aina ollu ihan littee. Raskausarpia löyty reisistä entistä enemmän ja koko olemus oli turvonnut. "Tästä alkaa laihdutus" ajatteli 14-vuotias Vilma, joka ei tiennyt laihduttamisesta muuta, kuin että silloin syödään vähän ja liikutaan paljon. Tohon aikaan mulle ei proteiinit tai hiilihydraatit kertoneet mitään ja rasvasta ajattelin vain, että sen täytyy olla pehmeää ja sitä kuuluu syödä mahdollisimman vähän.
nude
Ensimmäisenä päivänä söin viisi luumua ja seuraavana päivänä vaaka näytti kaksi kiloa vähemmän. Tiesin, ettei noin voinut jatkaa, mutta mielestäni vähempi parempi. En okein muista, kuinka tilanne tuosta eteni, mutta kouluruokaan en enää koskenut ja aamu- sekä välipalatkin jäivät vähälle. Liikuin kuusi kertaa viikossa 2-3 tuntia kerrallaan, koska pelasin koripalloa. Ravintoa sain alas aivan liian vähän tuollaiseen urheilumärään nähden ja aika nopeasti se näkyikin kentällä. En jaksanut enää juosta yhtä nopeasti kuin ennen, refleksini olivat heikot, koska aivot näkivät nälkää ja pian alkoi treeneihin pyörtyily. Inhosin sen aikaista valmentajaa ja uutta yhdistettyä joukkuerakennetta, mutta eniten sitä etten pysynyt enää muiden perässä. Jouluun mennessä olin laihduttanut seitsemän kiloa ja tavoittanut välitavoitteeni. Laihduttaminen oli tärkeämpää kuin koripallo, joten lopetin sen.

Joululomalla en nähnyt ketään kavereita, koska tyttöjen illoissa ja yökyläilyissä saattoi joutua syömään jotain ylimääräistä. Ennen koulun alkua olin taas kolme kiloa hoikempi ja käsitöissä tehtävää hametta joutui pienentämään - taas. Tammikuussa kerroin ylpeänä kaverille, kuinka paljon painoin. Minua hieman pidempi kaverini tokaisi painavansa kaksi kiloa vähemmän. Päätin yrittää kovemmin ja kovemmin ja niin vaivuin vain syvemmälle laihdutushelvettiini.
nude3
Kevät jatkui tätä rataa ja kiloja tippui vielä yksitoista, kunnes toukokuussa huomasin, että kroppa ei toimikkaan enää samalla tavalla kuin ennen. Tiesin jo mikä oli vialla ja varasin ajan koulupsykologille samoin kuin terveydenhoitajallekkin. Prosessi eteni nopeasti ja pian olinkin jo TAYS:sin lastenosastolla tutkimuksissa ja ateriasuunnitelma lyötiin käteen. Lääkärini oli aivan mahtava, hän vähät välitti painoindekseistä ja muista yleispätevistä ihannepainon mittausmenetelmistä. Hän määritti mulle oman henkilökohtaisen alimmaispainon, johon lähdettiin pyrkimään. Kesän aikana se jo tavoitettiinkin, kun äiti piti pidemmän kesäloman ja autto mua toipumisprosessissa.

*****

Tän jälkeiset vuodet on menny millon millasissakin painonhallintakeinoissa ja painoa sekä ruokaa miettiessä. Tästä johtuen paino on noussut ja laskenut vähän milloin mitenkin. Koskaan en kuitenkaan ole ollut kroppaani tyytyväinen. En ollut silloin liki 20 kiloa laihduttaneena tai missään siinä välissäkään. Paino laski Englannissa rajusti, kun ruoka oli sen tasoista, ettei meinannut maittaa. Itsetunto kroppaa koskien nousi hieman laihtumisen myötä, mutta laski melko nopeasti kun eräs ihastus otti asiakseen huomautella, kuinka salitreeni ei tekisi mullekkaan ollenkaan huonoa. Ei kenestäkään varmaan ole mieltäilahduttavaa kuunnella tuollaista mielitietyltään, mutta erityisen pahaa teki kuulla se kun oli juuri itsensä hyväksymisen kynnyksellä ja se tyyppi ketä haluaisi eniten miellyttää alkaa laukomaan tuollaista.
hirsi
Suomeen palatessa ja iskän tofupatojen ääreen päästessä kilot alkoivat palaamaan, mutta ikuisena liikunnanvihaajana ei tullut mieleenkään lähteä sinne lenkkipolulle sitä suklaalevyä sulattamaan. Tällä hetkellä en tiedä painoani, mutta veikkaisin että se on noin kaksi kiloa vähemmän, kuin se oli tuosta 2009 vuoden kesän jälkeisestä painosta ja tiedättekö mitä? Ensimmäistä kertaa elämässäni voin rehellisesti sanoa, että ihan oikeasti pidän vartalostani ja tunnen itseni laihemmaksi, kuin silloin 18 kiloa sitten. Ja niin pitää poikaystävänikin. Päivittäin saan kuulla kuinka ihanalta näytän, mikä ei varmasti tee ainakaan mitään pahaa tälle itsensä hyväksymisprojektilleni. Vaikka rakastava poikaystävä onkin ollut suuri tuki ja turva pahimmilla kriiseilyhetkillä ja ylilyönneillä, haluan kuitenkin muistuttaa ettei kenenkään tulisi rakentaa itsetuntoaan kenenkään muun mielipiteen varaan!

Jokaisella on omat heikkoudet ja vahvuudet, ne pitää vain tunnistaa ja hyväksyä. Itse pidän kapeasta vyötäröstäni ja sen luomasta kaaresta verrattuna leveään lantiooni ja isoon peppuuni. En pidä tukevista käsivarsistani ja arkailen reisiäni, jotka ovat ikuinen ongelmakohtani. Mutta nekin näyttävät kummasti paremmalta isojen tatuointien kanssa! Nilkkani ja jalkani ovat nätit ja sirot, mutta kämmenet ja sormet koripallon runtelemat. Kulmaluuni ovat kauniisti erottuvat, mutta poskipääni latteat ja nenä leveä. Olen kuitenkin oppinut pääasiassa elämään näidenkin epätäydellisyyksieni kanssa, mitä nyt välillä ahdistaa, kun tuntuu että allini meinaavat lepattaa tuulessa enemmän kuin hameeni helmat.
nude2
Olen syksyn mittaan oppinut tykkäämään liikunnasta ja nauttimaan aamuisesta lenkistä ennen koulua ja salitreeniinkin totuttelen. Kun näen mihin kaikkeen vartaloni kykeneekään, oppii sitä arvostamaan aivan uudella tavalla ja lenkin jälkeen ei tee edes mieli heittää treeniä hukkaan ja syödä suklaata. Mulla on tapana stressata kaikesta vähän liikaa ja niin tulee stressattua liikunnastakin. Oppisimpa vielä hellittämään vähän tämän kanssa ja oppimaan, että ei yksi skipattu tai huonosti mennyt treeni kaada koko venettä. Yks lenkki ja salaatti ei saa musta yhtäkkiä laihaa, joten ei lepopäivä ja suklaalevykään musta samantien tee hirveetä läskiä!

Aluksi heitin itselleni vanhaan tapaan hirveät tavoitteet, kuinka paljon haluan laihtua ja miten usein pitää liikkua. Nyt kuitenkin, kun treenaamista on jonkun aikaa takana ja itsetunto noussut jo nyt, totesin että parempi lähteä liikkeelle enemmän tunnepohjalta ja ilman tavoitteita, niin en päädy samaan kierteeseen. Liikunta tuntuu vakiintuneen elämään jo jonkun verran ja alan sitä kaipaamaan, joten haluan luottaa siihen, että osaan itse sanella milloin haluan lähteä salille tai lenkille sen sijaan, että ne olisivat kiveen hakattuja!

Olen potenut keuhkoputkentulehdustani kotona täysin liikkumatta, mutta pian olisi tarkoitus palata lenkkipolulle (toivottavasti ei ala penikat vihotteleen) ja olen asiasta itseasiassa innoissani! Myönnän, että poden hieman huonoa omaatuntoa suklaaövereistä ja liikkumattomuudestani tämän sairastamiseni ajalta, mutta osaan kuitenkin viitata kintaalla koko turhalle tunteelle. Mulla on koko loppuelämä aikaa liikkua ja syödä herkkuja kohtuudella, ei yks takapakki tarkota, että kaikki työ olisi kaivoon heitetty ja joskus on kuitenkin ihan okei hakea lohtua ruuasta! Toivon, että tämä hyvä asenne ruokaa ja liikuntaa jatkuu hamaan loppuun asti!

41 comments:

  1. Todella koskettava teksi sillä uskon että moni pystyy samaistumaan sen kanssa. Muistan itsekin kuinka anorexia vielä vuosi sitten oli niin iso osa elämääni. Hienoa että olet päässyt sen yli!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :-) se on pelottavaa miten joku niinkin turha vain täyttää koko pään kaikella paskallaan :o toivottavasti sullakin menee hyvin tällä saralla :-)

      Delete
  2. apua, hassu ku mun kommentista sait idean tähän! tai en tiiä, että oliko se just mun kommentti mutta mää semmosen laitoin kerran yhteen sun postaukseen :) aivan mahtava postaus ku kirjotit näit syvällistä! pisti oikeesti aatteleen tuota kaikkia painonpudotushässäkkää mitä itelläki on ollu ja sitä, että oikeesti mihin tää maailma on menosa jos kuusvuotiaskin ajattelee noin :( no, mutta maailma muuttuu ja me sen mukana. oli aivan upee postaus! :--)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se oli sun kommentti! Kiitos paljon inspiraatiosta :-) oli kuva kyllä välillä kirjoittaa vähän vakavampaakin asiaa, kun yleensä tuon esille vain sellaista pientä pintapuolista pohdintaa.

      Tosi kiva että tykkäsit!

      Delete
  3. kun miettii vähemmän, tuntee enemmän. ajatukset määräilee tunteita ja toisinpäin. kun ei kiellä itseltään mitään, ei sisäinen kapina herää. senkun olet vaan, syöt kun huvittaa, liiku kun huvittaa, älä pakota, älä kiellä. kuuntele itseäsi, se kertoo mikä suunta on oikea...(!) keho on fiksu, mieli ei aina.
    se mielitietty, kenen mielipiteet painaa enemmän kuin muiden, on parasta lääkettä. Muista(!!!) uskoa mitä poikaystäväsi sanoo, olet sen ansainnut.
    totally, sinä kaunis <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Erittäin hyvä pointti! Täytyy pitää toi mielessä :-) loistavia neuvoja muutenkin!

      Joskus se uskominen on vaikeaa, mutta kyllä se alkaa hetkittäin jo uppoamaan kun toinen jaksaa jankuttaa... Kiitos paljon<3

      Delete
  4. Se on oikeesti maailman ihanin tunne hyvin onnistuneiden tanssitreenien jälkeen :) Ihmettelee, että miten oma kroppa pystyi tohon. Kiitollinen ja ylpeä samaan aikaan omasta kropasta :)
    Mäkin oon näitä asioita miettiny aika paljon viime aikoina, kun tota painoa sais olla 10 kiloa vähemmän ja vatsalihakset ois kiva omistaa. Oon siis 171 cm pitkä ja painan 70 kiloo...
    En pidä ulkonäöllisesti itsestäni, mutta päätin, että ei sillä oo oikestaan väliä. Luonne ja se mitä tekee merkkaa enemmän mulle kun se miltä näyttää. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi hyvin kiteytit sen urheilun jälkeisen fiiliksen :-)

      Iha hyviltä mitoilta noi mun mielestä kuullostaa, älä ota liikaa stressiä!

      Munkin mielestä luonne merkkaa ehdottomasti enemmän ja varsinkin ne teot tietysti! Silti tässä pinnallisessa yhteiskunnassa on paljon helpompi elää, kun hyväksyy oman ulkonäkönsä, koska se on kuitenkin niin iso osa identiteettiä ja se heijastuu luonteeseenkin jos ei hyväksy itseään :-)

      Delete
  5. Anonymous9/28/2013

    Tää oli kyllä ihana, rohkee ja tosi kiinnostava postaus! :)

    ReplyDelete
  6. Ah ihanaa tekstiä! Vaikka tietenki noi sun aikasemmat itsetunnon kolauttajat (esim se ihastus) ihan pisti vihaksi, että ei noin saa sanoa, mutta onneks loppua kohden tuli tosi hyvä mieli sun puolesta ja jee oot kyl tosi kaunis! c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :-) ja totta, noin ei pitäisi sanoa kellekään! Ei kenenkään paino kuulu kellekään muulle ku henkilölle itselleen, mutta totta kai ihmisillä tulee usein sanottua sellaista mitä ei oo ajatellut niin pitkälle ja ei kaikki ymmärrä että toisille joku asia voi olla erittäin räjähdysaltis alue :/

      Delete
  7. Voi, ihan mahtava teksti! Yleensä kun olen lukenut kauan jonkun blogia, niin heti alussa on käynyt selväksi, että jos hänellä on ollut syömishäiriö. Mulla taas ei sun kohdalla ollut aavistustakaan asiasta! Todella hienoa, että olet saanut itsesi kuntoon! :)

    Sulla on tosi hyvä, naisellinen kroppa! Kuvailujesi perusteella itseasiassa melko samankaltainen kuin minunkin. :D Syömishäiriöitä mulla ei ole koskaan ollut (ulkonäkökroppanaamakriisejä senkin edestä...), mutta ihailen kovasti niistä selviytyneitä ja niiden kanssa taistelevia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :-) En oo kauheesti mainostanut asiaa täällä mitä nyt joskus maininnut sairaalajaksoistani. Nyt tuli kuitenkin fiilis, että voisi ehkä kertoa jotain henkilökohtaisempaakin kun nää asiat sattu pyörimään päässä :-)

      Kiitos :-) toivottavasti synkin pahimmat kriiseilyt on jo ohi!

      Delete
  8. Vau... en tiedä mitä sanoisin. Ehkäpä sen että sun kroppa näyttää törkeen hyvältä! Ja tän sanoo melkein 175-senttinen laiheliini joka haluis vähän naisellista muotoa mut joka samalla yrittää hyväksyä oman ulkonäkönsä sellaisenaan.

    Ja leveä nenä - höpöhöpö! Olet kaunis. Never stop loving yourself!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :3 ja tuo itsensä hyväksyminen on kyllä sellainen avain kaikkeen, ei pelkästää ulkonäköasioissa! Säkin olet varmasti kaunis <3

      Delete
  9. Anonymous9/28/2013

    ah ihanaa kun joku sanoo nää asiat ääneen! itekkin oon pohtinu niin paljon just että en oo tyytyväinen tässä kropassa vaikka ylipainoa mulla ei ookkaan, mutta toisaalta tuskin olisin sen onnellisempi muutama kilo laihempanakaan :--D siispä oon vaan yrittäny ottaa urheilun mun elämäntavaks ja päättäny että voin hyvällä omalla tunnolla välillä herkutellakkin ja tähän mennessä se on onnistunu ihan hyvin :---) tsemiä sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun mielestä on just tärkeätä sisäistää tuo, että ei se muutos sulle oikeesti välttämättä edes tuo sitä mielenrauhaa ja on pitkäkestoisempaa oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja ennemmin vaan pyrkiä elämään terveenä :-)

      Delete
  10. Aivan upea kertomus! Tosi koskettava ja aidosti kirjotettu, liikutti minua sen takia koska tuli mieleen oma prosessi itseni kanssa koska ollut vähän samanlaisia ala ja ylämäkiä painon kanssa mutta nykyisin osaan ajatella itsekin rennosti että kunhan yrittää pitää kaiken tasapainossa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :-) ja musta tuntuu, että tällaset painoasiat ja niistä murehtiminen taitaa olla enemmän tai vähemmän tuttua kaikille naisille :/ itellä ois kyl oppimista just tossa tasapainossa!

      Delete
  11. Anonymous9/28/2013

    Kuvat ovat älyttömän upeita ja sullon mahtava asenne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Vaikka nyt huomasinkin että oli luikahtanut toi yks kuva kahdesti sen sijaa et siinä ois yks toinen kuva :-D

      Delete
  12. Anonymous9/29/2013

    Ooot älyttömän ihana persoona ja on upeeta että uskallat kirjoittaa tälläistä tänne!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :-) ja oli se aika pelottavaa pakko myöntää!

      Delete
  13. Halusin tulla kommentoimaan, mutten ihan tiedä mitä. Itsekin olin ala-asteella yks luokan tukevimmista, mut onneks se ei estäny voimisteluharrastusta (jota muuten harrastan yhä, entistä parempana) :-) miulla on ollu aina välillä sellaisia kausia et haluisin vaa repii tän kaiken rasvan ihosta, mut välillä en ees aattele kui monta pikkumakkaraa on masussa ja kui leveet reidet miul on tänää. Tää kaikki fitness-intoiluki vaikuttaa tosi paljon, nii hyvässä ku huonossa. Viimesen vuoden aikana miu ulkonäköpaineet on kasvanu huomattavasti (lihaksikas kroppa jne) mut samalla oon alkanu kiinnittää huomioo ruokaväleihin ja aikoihin JA HYVÄ NIIN :-D voisin höpöttää täst kui kaua mut ehkä tää riittää xD Hyvä teksti vilma, ja oot kyllä rohkee kun tuon kirjoitit! Uskon et moni muuki on paininu samantyyppisten juttujen kanssa joko nyt tai nuorempana

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itelläki on tän fitness-ilmiön kanssa vähän ristiriitaset tunteet. Toisaalta musta on hyvä että sellainen langanlaiha vartalo ei oo enää muodissa niin paljon kuin ennen ja ihmiset kiinnittää huomiota terveellisyyteen, mutta toikin menee helposti porukalla yli ja useille tulee tunne, että sinne salille ois pakko mennä ja sitä tehdään VAIN ulkonäön takia!

      Kiitos paljon! Toivottavasti tästä tekstistä on ollu jotain hyötyä niille joilla on samoja ongelmia :-)

      Delete
  14. Anonymous9/29/2013

    Kaikessa haavoittuvuudessaan todella kaunis kirjoitus. Oot oikeella tiellä itsekritiikistä paranemiseen.
    Asettamalla itsensä tilanteisiin jossa oot kirjaimellisesti alasti muiden katseiden ja mielipiteiden arvosteltavana
    on rohkeutta mitä harvalta löytyy. Yksi huvittava asia ihmisissä on se että kun lopetat hyväksynnän etsimisen ja alat elämään
    elämää itelles, muut hyväksyy sut sellasena kun olet. Ihan vaan muistutuksena vielä että älä anna muiden ihmisten
    mielipiteiden susta luoda sun minäkuvaas. Sä ite tiedät parhaiten että kuka oot, tai että kuka susta tulee, tavallaan jokainen
    on taideteos joka on vielä kesken ja se että sitä teosta arvostellaan jo alkuvaiheessa saa monet heittämään hanskat tiskiin
    ja toteamaan että on epäonnistunu ja että on edes turha enään yrittää. Elämässä pärjää ne jotka uskaltaa jatkaa kritiikistä huolimatta,
    luottaen siihen omaan visioon mikä on vaan sun päässä, kunnes ajan kanssa sä saat muutkin näkemään sen mitä sä näit kaiken aikaa.

    ps. Mun mielestä oot jo nyt upea ilmestys ja sun tyylissä on jotain hyvin persoonallista mikä piristää päivää aina kun sua ohimennen näkee.
    Kivaa päivää sulle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon ja hyvin viisaita sanoja!
      Rakastuin tuohon taideteos-vertaukseen, koska niinhän se menee ettei meistä kukaan oo täysin valmis, vaikka sellaisiakin kausia on, kun tuntuu että kaikki on nyt hyvin :-) mutta tuo ois hyvä muistaa siellä pohjamudissa, että tajuaa että muutos on mahdollinen ja elämäkin on prosessi jonka aikana koko ajan kehittyy :-)

      Pitäis ehkä muistaa toi kuvatessa ja piirtäessäkin, kun usein tulee just tollanen "hanskat tiskiin"-fiilis jos joku menee pielee :-D

      Ps. Kiitos vielä! Ja nyt hämmensit mua oikein kunnolla ja jään vaa miettii kuka oot :-D kivaa päivää sullekkin! :-)

      Delete
  15. Rohkeaa ja aitoa. Ihailtavaa. :)

    ReplyDelete
  16. Anonymous9/29/2013

    oot tosi rohkee kun uskallat kertoo tällästä täällä yleisesti! ihana postaus! :)

    ReplyDelete
  17. Anonymous9/30/2013

    Oi miten kiva oli lukea tämmöstä tekstiä :) Oot ottanu ihan huippu asenteen ja vitsi että ihailen sitä! Pitää ottaa susta mallia ja tsempata itekkin vähän paremmin tän samaisen asian suhteen!

    Terveisin serkkusi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hii kiva että tykkäsit! :-) Ja nyt vaa asenneremonttia aikaseks sitten haha :-)

      Delete
  18. Oot niin kaunis ihminen :3

    ReplyDelete
  19. Ihana teksti. Olet upea nainen! :)

    ReplyDelete
  20. Aiva ihana teksti ja todella kannustava kun itsellänikin on sellainen itsensä hyväksymisprojekti meneillään..:) Sul on mahtava asenne elämään täytyis varmaan ottaa mallia:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva et tykkäsit ja toivottavasti autto vähän ees sunkin projektin kanssa! :-)
      kiitos! :-)

      Delete

Leave a comment!